Pyynnöstä, ja pikkusiskon muistojen yllyttämänä sitten vielä kuitenkin yhden bloggauksen teen. Aiheena siis joulu.

Pikkusisko jo aloitti edellisen kirjoituksen kommenteissa näin:

Joulunahan meillä oli yleensä isän vanhemmat sekä veli käymässä ja lahjat ilmestyivät salaperäisesti ulko-oven eteen pahvilaatikossa. Ei ollut silloin sellaisia lahjaröykkiöitä, kuin tämän päivän lapsilla. Itse muistan parhaiten puhuvan nuken, nukketalon, leikki-imurin ja lentokoneen, jotka sain. Sekä suurimpana pettymyksenä vuosi toisensa jälkeen nukenvaunut, joita en koskaan saanut...
Kuusi haettiin omasta metsästä ja koristeltiin aattoaamuna. Aina oli suklaata tarjolla, mitä ei meillä yleensä ollut ja muutenkin sellainen joulufiilis, mikä löytynee vain lapsilta. Kinkku paistettiin mummulan leivinuunissa. JA AINA OLI LUNTA!!!

Ja minä jatkan:

Isä kävi metsästä hakemassa kuusen jo joitakin päiviä ennen joulua ja toi sen meidän pesuhuoneeseen sulamaan. Olohuoneeseen kuusi kannettiin sitten aatonaattona ja tosiaan koristeltiin aina aattoaamuna. Hoitotädiltä saamamme enkelikoristeet menivät aina korkealle, tähdestä seuraavaksi. Minä rakastin koristeista eniten sellaisia pitkiä vähän mutkalla olevia erivärisiä metallitikkuja, jotka pyöriessään heijastivat nätisti valoa. Ne olivat (ja ovat edelleen) niin kauniita!

Joulukoristeita meillä ei kuusen lisäksi paljoa ollut. Olohuoneen ikkunassa oli kyllä hieno oranssi tähti, joka paloi läpi joulunajan. Ja keittiön pöydällä oli kynttilä, jota isä poltti aina välillä, siinä oli kiva käydä tökkäämässä sormenpäät sulaan steariiniin.

Aattona käytiin syömässä mummolassa. Kuumaan kinkun paistoliemeen kastetut ruisleipäpalaset oli tosi hyviä! Lipeäkala oli pahaa, mutta se valkokastike oli ihan parasta!

Joulusaunassakin käytiin aattona. Iltapäivällä tuli telkkarista Samu Sirkan joulutervehdys, se piti aina katsoa. Muutenkin katsottiin paljon telkkaria siinä joulun aikaan, kun sieltä tuli paljon lastenohjelmia kerrankin. Joulukalenteri-ohjelmaa oli katsottu tietysti koko joulukuu. (Löysin äskettäin muuten sivuston, missä muistellaan viimeisten 40-vuoden joulukalenterit, kannattaa käydä verestämässä muistia!)

Ja pimeän aikaan sitten tuli mummolan väki meille, ja sitten odoteltiin ja jännitettiin, milloin joulupukki tulee. Kurkittiin ikkunasta ja yritettiin huomata se hetki, milloin lahjat ilmestyy ulos, mutta ikinä ei huomattu ennen kuin sitten, kun ne olivat jo tulleet.

Lahjoistani minä tykkäsin erityisesti kävelevästä nukesta, jonka nimi oli Mikael (se oli kirjailtu nuken paitaan). Olin kateellinen pikkusiskon saamasta nallesta, itse en koskaan lapsena saanut nallea vaikka kovasti sellaista toivoin. Sain yhtenä jouluna mollamaijan, jonka nimesin Irjaksi (Kaikilla nukeilla piti ehdottomasti olla nimet). Sitten joka joulu saatiin pehmeitä paketteja, muistan vaaleanpunaiset liukkaat tossut, ja punavalkean kaulahuivin ainakin. Joku kirjakin monesti tuli, Suomen kansan eläinsadut muistan yhtenä jouluna paketista saaneeni. Tähtisadetikkupakkaus myös joskus kääreistä löytyi, niitä sitten saatiin poltella joulun aikaan tai viimeistään uutena vuotena.

Se joulun aika oli lapsena kiireetöntä, rauhallista. Ei menty minnekään eikä tehty paljon mitään; oltiin vaan, lueskeltiin, pelailtiin, lämmitettiin laatikoita ruuaksi, ja kinkkua päivä toisensa jälkeen. Loppiaisena sitten otettiin joulukoristeet ja kuusi pois, ja palattiin arkeen. Kuusenneulasia löytyi vielä viikkojen päästä lattialta...

Ensiksi ne tärkeimmät: Oikein ihanaa ja muistorikasta joulua kaikille!

Sitten ilmoitus: Olen tehnyt kovasti ajatustyötä tämän blogin kanssa, ja päätin, että nyt on aika jättää tämä vaihe elämästä taakse. En saa enää mieleen sellaisia kivoja pieniä sattumuksia, mitä olin suunnitellut alunperin kirjoittavani tänne. Olin kuvitellut, että ainakin vuodeksi löytyisi hyvin kirjoitettavaa tuolta lapsuusajalta, mutta ei se niin helppoa ollutkaan. Pitkiä pätkiä loppupuolella oli ihan hiljaisuudessa. Parempi siis lopettaa reilusti, eikä yrittää kitkutella haudan partaalla pitkää aikaa. Sain kuitenkin 90 bloggausta aikaiseksi, eli melkein kaksi kirjoitusta per viikko keskimäärin. Siihen täytyy olla tyytyväinen.

Blogi täytti tarkoituksensa, sain muistot talteen, ja sain niihin vielä rakkailta sisaruksiltani täydennyksiäkin; niistä olen kovasti, kovasti kiitollinen! Kiitos isoveli ja pikkkusisko, olette edelleen niin tärkeitä minulle!

Teille muille lukijoillekin kiitos, ehkä tavataan jossain muissa merkeissä Blogistanian syövereissä, ehkä ei... Mutta ihanaa ensi vuotta kaikille! Terveyttä, onnea ja menestystä!

Isoveljellä oli tapana kävellä unissaan. Kerran isoveli oli yöllä mennyt unissaan muka vessaan, mutta olikin mennyt viereisestä ovesta, ja tehnyt tarpeensa vaaatehuoneessa olevaan laatikkoon. Kerran taas isä oli herännyt yöllä ulko-oven kolahdukseen, ja kun lähti katsomaan, kuka oven oli laittanut kiinni, oli löytänyt isoveljen pihalta avojaloin yöpuvussa talvipakkasessa seisomassa. Veli oli nähnyt unta, että oli aamu, ja hänen piti lähteä mummolaan, josta sitten lähtisi kouluun. Näistä toilailuista saatiin aina hauskat naurut aikaiseksi.

Sen sijaan minun yöllisistä harrastuksistani ei kukaan ollut huvittunut. Minä narskutin hampaita öisin. Kuulemma siitä kuului niin kova ääni, että se häiritsi samassa huoneessa nukkuvia. Pikkusisko ei jostain syystä siitä niin kamalasti minulle moittinut, mutta kerran, kun olin kesäleirillä, muut samassa huoneessa nukkuvat leiriläiset sanoivat, että kukaan ei ollut voinut nukkua, kun narskutus oli niin kova. Nolotti!

Pikkusiskolla en muista olleen mitään sen ihmeempiä yöllisiä harrastuksia. Minua häiritsi vähän ainoastaan se, että meillä oli ihan erilaiset vuorokausirytmit. Minun piti päästä aina nukkumaan tosi aikaisin, viimeistään kahdeksan pintaan, mutta sisko olisi valvonut vaikka kuinka myöhään. Sitten vastaavasti aamulla minä ponkaisin ennen kuutta virkkuna ylös ja sisko olisi nukkunut vaikka kuinka pitkään. Kouluaamuina minä olin aina hereillä ennen kuin isä tuli herättämään. Isän herätys tapahtui niin, että hän ovenraosta napsautti valot päälle, ja siihen sitten piti herätä. Pikkusiskoa tosin joutui monesti vähän sanallisestikin komentamaan.

Pissi oli yleisnimitys kaikille kuulille. Niitä oli kolmenlaisia: savikuulat, jotka olivat aina pieniä ja yksivärisiä, lasikuulat, joita oli pieniä ja isoja, ja ne olivat yleensä kirkkaita, ja niiden sisällä oli värikkäitä osia, sekä marmolikuulat, jotka olivat melko harvinaisia, ne olivat läpinäkymättämiä, vaaleita pienillä väriraidoilla.

Pisseille oli oma pussi, pissipussi nimeltään. Sellainen kangastilkusta tehty, jossa oli kiristysnyöri suulla. Pissejä vaihdettiin, erivärisiä savikuulia yksi yhteen suhteella, tai muutama savikuula yhteen lasikuulaan, tai muutama pieni lasinen yhteen isoon lasiseen. Marmorisia pissejä en muista itselläni kovin monta ikinä ollutkaan.

Pisseillä pelattiin niin, että maahan kaivettiin noin nyrkinkokoinen kuoppa. Matkan päästä sitten jokainen vuorollaan heitti sovitun määrän pissejään lähelle kuoppaa. En muista enää sääntöjä ihan tarkkaan, mutta muistelisin, että peli meni niin, että sitten kun jokaisella oli pissit siellä kuopan ympärillä, vuoronperään sitten sormella tönäistiin omaa pissiä ja yritettiin saada sitä osumaan toisen pissiin, ja kierittämään toisen pissin sinne kuopan pohjalle. Ja ne pissit, mitkä onnistui kuoppaan tiputtamaan, sai itselle. Pelistä oli toinenkin versio, jossa ei ollut kuoppaa. Siinä heitettiin pissi seinään, josta se poukkosi takaisin. Sitten yritettiin kilkata muitten pissejä, ja jotenkin mitattiin etäisyyksiä. Mutta sitä en oikein muista. Olisi tosi kiva, jos joku lukija, joka muistaa nämä kuulapelien säännöt kunnolla, kirjoittaisi ne kommentteihin!

Syksystä tulee mieleen pimeä. Aamulla kouluun lähtiessä oli pimeää, illalla kotiin tultaessa oli pimeää. Aurinkoa näki vain välitunneilla ja viikonloppuisin, jos se sattui pilvien takaa näyttäytymään. Kylmä ja kostea oli myös, kumisaappaat ja villasukat vedettiin jalkoihin. Millään en olisi halunnut toppatakkia laittaa päälle, mutta ennemmin tai myöhemmin oli pakko luopua kesätakista. Pyöräkin piti laittaa talviteloille; kouluun piti taas kävellä, ennen kuin potkurikelit alkaisivat.

Aamuisin rikottiin kilpaa lätäköistä yön aikana niihin muodostunutta jääkerrosta. Hengitys huurusi ja posket alkoivat punoittaa pienen ulkonaolon jälkeen. Ruskaa en osannut sen kummemmin ihastella, sehän vain kuului asiaan. Linnut olivat jo lentäneet etelään. Kaikki ympärillä hiljeni, ikäänkuin jäi odottamaan lumen tuloa.

Yöpakkasten jälkeen käytiin poimimassa karpaloita. Kumisaappaat jalassa käveltiin puoliksi jäätyneellä metsäsuolla, ja napsittiin kohmeisen kylmiä kirkkaanpunaisia marjoja mättäiltä sammalien keskeltä. Sormenpäitä ja varpaita paleli.