Alkuun eron jälkeen äiti kävi tapaamassa meitä meillä kotona, en muista kuinka usein. Mutta kun hän muutti Kokkolaan, ja sieltä Pyhäsalmelle ja sieltä Kaskisiin, tapaamiset sovittiin uudestaan. Siitä, kun olin n. 5-vuotias siihen saakka että olin n. 12-vuotias ja sain itse päättää, minkä verran koulujen loma-ajoista vietin kenenkin luona, me lapset olimme äidin luona vain kesäisin ensin viikon, myöhemmin kaksi tai kolme.

Äiti piti kyllä yhteyttä muuten vuoden aikana, soitteli silloin tällöin ja kirjoitti kirjeitä ja kortteja, laittoi synttäripaketit sun muut. Mutta tosiaan ei nähty äitiä kuin sen kerran vuodessa. Hassua, miten sitä lapsena sopeutuu asiaan kuin asiaan, nyt tuo järjestely tuntuisi todella kummalliselta.

Kesällä äiti ajoi Fiat 127:llaan meitä hakemaan, ja sitten ajettiin monta sataa kilometriä äidin luo. Joskus äiti oli yksin liikenteessä, joskus äidin uusi mies ja uudet lapset, meidän pikkuveljet, olivat mukana. Ajomatkat olivat yleensä oikein mukavia. Kuunneltiin paljon lastenlaulukasetteja, laulettiin niitten mukana ja ihan muutenkin, syötiin eväitä ja juteltiin. Pietarsaaressa pysähdyttiin ostamaan jäätelötötteröt.