Niilo oli kyläkoulun rehtori, ja kolmos-nelosluokan opettaja. Hän oli tiukka setä, joka vaati oppilailta hyvän käytöksen ja kurin. Kun opettaja tuli luokkaan, oppilaat nousivat seisomaan. Järjestäjäoppilas oli laittanut opettajan päiväkirjan oikeasta kohtaa esille, seisoi odottamassa opettajanpöydän ääressä ja ojensi opettajalle mustekynän tämän istuutuessa pöytänsä ääreen. Järjestäjä ilmoitti Niilolle, ketkä oppilaat olivat poissa sinä päivänä, ja mikä oli päivän läksy k.o. aineessa.

Kurittomuudesta tuli rangaistus. Meidän luokalle kolmannella tuli suuresta maailmasta uusi poika, joka oli huomattavasti villimpi kuin me pikkukylässä kasvaneet luokkatoverit. Tämä Ari sai harva se päivä kokea rangaistuksia, lievimpänä nurkassa seisominen tai jälki-istuntoon jääminen. Mutta Niilolla ei ollut mitään vaikeuksia myöskään lyödä karttakepillä tai isolla viivottimella kämmenelle tai takapuolelle, ja nostipa hän Arin kerran takinkauluksesta naulakkoon roikkumaankin välitunnin ajaksi.

Kun Niilo täytti kuusikymmentä, hän kutsui kaikki oppilaat naapurikylään kotiinsa juhliin. Se oli hieno tilaisuus, mutta parhaiten siitä jäi mieleen se, että sain maistaa ensimmäisen kerran marenkia. Makeaa herkkua, joka suli suuhun; mitään sellaista en ollut tiennyt olevan olemassakaan.