Minusta oli ikävää askarrella koulussa äitienpäiväkortteja ja -lahjoja. Jotenkin tuntui, että kaikki luokkakaverit ajattelivat, että eihän tuolla edes ole äitiä, mitä se tuota väkertää. Useimmiten annoin ne kortit ja lahjat isälle, joskus mummolle. En oikein tiedä, miksei pienenä tullut mieleenkään, että ne olisi voinut lähettää postissa äidillekin. Kai sitä ei isä ehdottanut, enkä itse hoksannut.

Kerran muistan kolmannella luokalla purskahtaneeni itkuun, kun äitienpäiväviikolla laulettiin musiikkitunnilla "Äidin sydän" -laulua. Opettaja, Hilkka, joka oli ensimmäistä vuottaan meidän koulussa, eka-tokaluokan opettajana, mutta opetti myös musiikkia ja englantia kolmos-nelosille, pyysi minua jäämään välitunnilla juttelemaan asiasta.

Äitienpäivälounaalle mentiin Kemiin ravintolaan. Taisi olla nuorkauppakamarin jokavuotinen tapahtuma. Siellä oli seisovassa pöydässä ruokaa, ja jälkiruuaksi kakkua. Äidit saivat ruusut rintaan. Siellä oli muutama musiikkiesitys ja jotain runonlausuntaa tai ainakin puhe. Lapsille oli oma leikkihuone, jossa sai piirrellä tai muuta puuhailla.

Olenko unohtanut kaiken, vai eikö me lapset oikeasti edes soitettu äidille äitienpäivänä?