Tupa oli periaatteessa aina kylmillään, paitsi silloin, jos oli vieraita. Tuvassa oli hieno vierassänky, jossa oli korkeat päädyt. Lapset ei sinne saaneet mennä hyppimään, vaikka se houkutteleva olikin. Tuvassa oli myös mummon vaatekaappi, papan peilipiironki, jonka laatikoissa oli papan tärkeitä tavaroita, sekä sohva, nojatuoli ja sohvapöytä. Mummo osti tupaan myos pienet sähkourut käytettynä jostain, me tytöt kun haluttiin niin kovasti oppia soittamaan. Siellä sitten istuttiin urkujen ääressä ja paleltiin, kun oli niin kylmä; mutta soittamisen into voitti palelunkin.

Kesällä mummolaan tuli usein mummon siskonpoika Kalevi kylään, saattoi viipyä viikon tai kaksikin. Kalevi oli lapsen silmin vanha, ehkä viisissäkymmenissä, ja tosi pitkä mies. Hän joutui kumartumaan aina pirtin ovesta sisään tullessaan, ettei pää osunut ovenkarmiin. Kalevi oli vaalea, jotenkin ihan väritön, ja ainakin lasten aikana enimmäkseen hiljaa, istui pirtissä keinutuolissa tai ulkona pihakeinussa. Olikohan piippu suussa, jotenkin sellainen mielikuva on jäänyt.

Minusta sen tuvassa olevan vierassängyn ihanuus meni ihan hukkaan, kun Kalevi oli kylässä. Kuvittelin, että ei hän ainakaan osaa arvostaa sitä niinkuin minä osaisin... Hyvin harvoin mummolassa muita yövieraita kävi. Muutaman kerran mummon siskon Ailin muistan käyneen, en juuri muita. Mummo oli Haapajärveltä päin lähtöisin, joten sukulaiset oli melko kaukana. Pappa oli Ylitorniolta, ja sen puolen sukua sitten asuikin paljon meidän lähistöllä.