Keväällä aina perunapeltoihin sekä kotiin että mummolaan istutettiin siemenperunat. Se oli mukavaa hommaa. Traktorin perässä oli perunanistutuskone, jossa oli kaksi istuinta takana. Siinä istuja sitten otti koneen laarista perunan kerrallaan ja tipautti sen tietystä reiästä alas aina kun koneen kello kilahti. Sitä olisi voinut tehdä vaikka kuinka kauan aikaa.

Perunan nosto sen sijaan ei ollut ollenkaan niin mukavaa. Pellot olivat isoja ja perunoiden nostaminen rankkaa. Jussi ajoi traktorilla edellä ja aukaisi sillä pottuvaon. Sitten me kaikki muut, eli me lapset, isä, mummo ja pappa, käveltiin perässä ja kerättiin kaikki esille tulleet perunat ämpäreihin, ja käytiin tyhjentämässä täydet ämpärit laareihin. Hikistä, multapölyistä hommaa, mutta tuikitarpeellista.

Paljon enemmän nautin perunannostosta keskikesällä, kun saatiin mummon pikkupenkistä hakea uusia perunoita aina yhtä ruokaa varten. Ei kesällä paljon muuta syötykään kuin uusia pottuja ja kuppikastiketta, eli kahvikuppiin sulatettua sipuli-voita, johon peukalonpään kokoiset perunat kastettiin. Lisukkeena oli silliä ja kurkkua tai tomaattia. Joskus isä keitti uusista potuista myös maitopottuja tai kesäkeittoa, mutta niistä minä en tykännyt.