Lapsuudessa meillä ja mummolassa oli puhelimet, mutta ei läheskään joka talossa kylällä ollut. Meidän numero oli 5457.

Mummolassa tehtiin niin paljon töitä pihalla ja navetassa, ja kesällä asuttiin kesäpirtissä, että puhelinta sisällä ei monesti kuullut. Joskus meni joku tärkeä puhelu sivu suun, ja senpä takia mummo ja pappa hommasivat sellaisen ison soittokellon talon seinään. Se oli yhdistetty puhelimeen, ja se pirisi ulkona kovalla äänellä, jos puhelin soi sisällä. Naapuritkin tiesivät aina, milloin mummolassa puhelin soi. Ja soittajat tiesivät odottaa tarpeeksi kauan aikaa vastaamista; pihan perältä, kesäpirtistä tai aitan suunnalta kun kului hetken aikaa juosta sisälle vastaamaan.

Kyläläisten puhelinnumerot tiedettiin, ja myös se, minne piti soittaa silloin, jos oli asiaa taloon, jossa ei puhelinta ollut. Erään kaverini luona ei ollut puhelinta, ja jos minä olin siellä kylässä ja mummon piti soittaa minua tulemaan kotiin, hän soitti tien toisella puolella olevaan taloon, josta sitten käytiin sanomassa sinne kyläpaikkaan asia.

Veljeni soitti kerran mummolasta isän työpaikalle. Hän sanoi keskukselle "Saisinko puhua isin kanssa?". Keskus sanoi, että kukahan se sinun isi on. Veli siihen vastasi, että no se on isi. Keskus kysyi, että kuka se sinä sitten olet. Siihen veli sanoi etunimensä, ja keskus sitten otti selvää, kenellä työntekijällä on sen niminen poika... :)