Lapsuuden ystävistä lähinnä tulee mieleen, että niitä ei ollut. Tai oli, siskon kanssa leikittiin paljon, ja naapurintyttöjen. Mutta ketään sydänystävää, jonka kanssa olisin ihan samalla aaltopituudella ollut, ei lähistöllä ollut.

Naapurintyttöjen kanssa kuitenkin vietettiin aikaa. Heitä oli neljä tyttöä, yksi minua vuotta vanhempi, yksi samanikäinen, yksi pikkusiskon ikäinen ja yksi siitä vuoden nuorempi. He olivat kovin urheilullista porukkaa, juoksivat ja hyppivät. Minä taas istuin mieluummin nenä kirjassa, ja siksiköhän ei oikein toisiamme ymmärretty.

Tietenkin oli Minna, rakas ihana Minna, joka oli samassa hoitopaikassa, mutta kun hän asui toisessa kylässä, niin vapaa-ajalla ei häntä nähnyt, ja koulun alettua ei ollenkaan ennen kuin viidennellä luokalla, jolloin meidän kylältä kuljetettiin lapset naapurikylän kouluun kymmenen kilometrin päähän. Sen jälkeen sitten Minna olikin minun paras ystäväni, ja on edelleenkin tiukasti elämässäni mukana. Näin ystävänpäivänä voisinkin lähettää Minnalle terveisiä, kiitos 35 vuoden hyvästä ystävyydestä!