Minä ja sisko oltiin kovia laulamaan, ja soittaakin oltaisiin haluttu, mutta kun ei ollut mitään millä soittaa. No, osti isä minulle nokkahuilun ja sillä liruttelin. Kolmannen luokan kevätjuhlassa esitin sillä "Tein minä pillin pajupuusta" -sävelmän.

Mutta äiti yllätti, ja osti minulle haitarin. Ihan sellaisen oikean, missä oli hirmu paljon nappuloita kummallekin kädelle. Se oli hieno, ja punainen! Opettelin sitä soittamaan ihan innoissani, minusta se oli mahtava peli. Ei minulla ollut ketään opettamassa, mutta haitarin mukana oli tullut opasvihkonen, jota tavasin, ja joitain lauluja ehdinkin oppia soittamaan. Sitten isältä meni hermot. Eräänä päivänä isä vain tuli minun huoneeseen, kun olin harjoittelemassa, ja jyrähti, että joko tuo haitari lähtee talosta, tai sitten hän lähtee.

No arvatahan saattaa, miten siinä kävi. Isä laittoi haitarin postissa takaisin äitille. Hetken aikaa vanhempi pikkuveli sitä siellä opetteli soittamaan, mutta kohta äiti sitten myi sen eteenpäin jollekin tutulle. Minua harmitti se pitkään, olisi oikeasti ollut kiva oppia sitä soittamaan.