Tämä tapahtuma ei varsinaisesti kuulu 70-luvulle, mutta se nyt täytyy tähän laittaa.

Olin 15-vuotiaana yökylässä eräänä viikonloppuna toukokuun alussa parhaan ystäväni Minnan luona. Isä oli jossain kokousreissulla Helsingissä, ja mummo oli antanut minulle luvan mennä yökylään. Me olimme Minnan ja hänen vanhempiensa kanssa sopineet, että me tytöt saisimme lähteä Tornion VPK:lle diskoon illalla. Minä en ollut koskaan ennen ollut diskossa, tai yleensäkään iltamenoissa, eikä mummo olisi minulle sellaiseen lupaa antanutkaan.

Minnan isä vei meidät illansuussa Tornioon. Mummo oli soittanut Minnan luo kahdeksan aikaan, ja Raili, Minnan äiti, oli  vastannut puhelimeen. Mummo oli kysynyt, että miten minulla siellä sujuu, pärjäänkö, ja Raili oli sanonut, että oikein hyvin menee. Ja oli vielä lisännyt, että tytöt ovat juuri iltakävelyllä tuolla tiellä, että eivät nyt pääse itse puhelimeen, mutta ei tarvitse mummon huolehtia.

Minusta se, että Raili sanoi noin mummolle, oli niin ihanaa! En olisi ikinä uskonut, että aikuisetkin voivat tuollalailla kertoa valheita lasten puolesta. Tuosta tapauksesta alkaen kunnioitin Railia entistä enemmän, vaikka hänestä jo valmiiksikin kovasti tykkäsin.

Viime yönä Raili nukkui pois, syöpä voitti pitkän ja vaikean taistelun jälkeen. Olen niin pahoillani!