Jouluksi mummo teki aina yhdelle ruualle lipeäkalaa. Minä inhosin sitä! En voinut ymmärtää, miten se aikuisten mielestä oli suurinta herkkua. Minusta se maistui vain inhottavan happamalle ja tuntui suussa inhottavalta mössöltä. Eikä sen ulkonäkökään ollut houkutteleva, valkoisia valjuja palasia. Ja se haju, silloin kun sitä ruokaa valmistettiin, yök!

Mutta onneksi lipeäkalan seurana oli aina keitetyt perunat ja valkokastike. Niitä toki sai muulloinkin, mutta vain lipeäkalakastikkeeseen mummo laittoi maustepippuria ja muskottipähkinää. Rakastin sitä kastiketta! Toki en silloin tiennyt, miksi se maistui niin hyvältä, vasta aikuisena opin itse eri mausteita kokeilemalla tekemään lähelle samanmakuista valkokastiketta. Yleensä siis otin kynnenkokoisen palan lipeäkalaa ja paljon perunaa ja sitä ihanaa kastiketta.

En muista, että mummolassa olisi tämän ruuan lisäkkeenä ollut mitään muuta kuin joululimppua ja voita. Ehkäpä se ei kaivannut mitään seurakseen.