Meillä oli eteisessä erikseen aikuisten naulakko, johon isä laittoi hengareissa omat takkinsa, ja sen alle lattialle kenkänsä. Sitten oli tyttöjen naulakko, myös eteisessä, johon minä ja sisko laitettiin takit. Meidän kengät laitettiin eteisen ikkunan alle riviin, ja siinä vieressä oli metallinen korihylly, johon laitettiin meidän käsineet. Kummallakin tytöllä oli kaksi hyllyä siitä korista. Veljen ulkovaatteiden ja kenkien paikka taas jostain syystä oli tuulikaapissa, siellä oli hänellä oma naulakosto ja korihylly.

Isän naulakossa oli edessä liimattu tarra, jossa luki "En lähde kulumallakaan." Minä ihmettelin, mitä se tarkoittaa. Mietin, tarkoittaako se, että naulakko on niin lujasti seinässä, että vaikka siinä roikkuisi kuinka painava ihminen tai tavara, naulakko ei irtoaisi. Vai tarkoittaako se kenties, että tarra on niin lujasti naulakossa, että se ei lähde siitä pois millään konstilla. Tai ehkäpä sitä, että jos meille tulee vieras, joka laittaa takkinsa siihen naulakkoon, niin se vieras sitten pysyy meillä iät ja ajat.

Ehkäpä se ihan proosallisesti oli mainos, joka vihjaisi, että liima, jota tarrassa on käytetty, on niin vahvaa, että kestää mitä tahansa. Lapsena en sitä kuitenkaan osannut ollenkaan mainoksena pitää. Se teksti vaivasi minua pitkän aikaa moneen eri otteeseen.