Mummo ja pappa tapasivat 40-luvulla lehti-ilmoituksen kautta. Sodan jälkeen oli kuulemma yleistä, että puolisonsa menettäneet ihmiset laittoivat ilmoituksen lehteen puolisoa etsiessään. Näin pappakin teki. Mummo vastasi ilmoitukseen, ja he alkoivat kirjeenvaihtoon. Kumpikin oli leski, kummallakin oli pieni poika. He tapasivat, menivät naimisiin, pappa antoi isälle nimensä. Arki yhdessä perheenä oli parempaa kuin arki leskenä pienen pojan kanssa.

Minä opin kunnioittamaan niin mummoa kuin pappaakin. He olivat vanhan kansan ihmisiä. Pojat saivat viheltää, mutta tytöille se oli syntiä.Oli tarkkaa, mikä oli miesten työ ja mikä naisten. Navetassa ja pellolla riitti töitä kaikille. Pappa otti veljeni mukaan miesten hommiin, siskoni oli mummon lemmikki. Minä olin vähän väliinputoaja. Tein maatilan töitä siinä missä lapset siihen aikaan tekivät, mummolassa oli hyvä ja turvallinen olla. Mutta en kokenut, että minusta olisi siellä isommasti välitetty.

Minun tilannettani varsinkin mummon kanssa vaikeutti vielä se, että muistutin niin ulkonäöltäni kuin luonteeltani äitiä. Mummo ei ollut koskaan tykännyt äidistä, mokoma kaupunkilaistyttö tuli ja vietteli hänen poikansa. Ja hänellä kun oli pojalle jo kunnon maalaistyttö katsottuna mieluisaksi miniäksi. Eihän äiti osannut edes puuroa keittää oikein, hämmensikin väärään suuntaan. Ja sitten vielä otti ja lähti, kun ei kestänyt kokoaikaista arvostelua. Huono nainen se oli selvästi, kyläluuta ja kehno taloudenpitäjä, mummon mielestä. Ja minä sain kuulla moneen kertaan: "Olet aivan kuin Ristiina", halveksien.